Hallitustoiminta
Hallitustoimintaan lähteminen on täysin vapaaehtoista. Se tuo silti mukanaan vastuuta, mutta myös etuja ja uusia kokemuksia. Joka vuotisessa syyskokouksessa valitaan tulevan vuoden hallitus ehdolle asettuvista jäsenistä.
Jokaiselle uudelle jäsenelle annetaan oma tehtävä vuoden ajaksi hoidettavakseen, silti omien vastuiden lisäksi toimintaan kuuluu myös muiden auttamista ja yleisiä vastuita. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset tilaisuudet, ständit ja tapahtumat. Jokainen hallituksen jäsen joutuu jossakin kohtaa olemaan esillä kyseisissä tilanteissa ja edustustehtävissä ollaan aina oman yhdistyksen tapahtumissa.
Ympäri vuoden riittää tekemistä jokaiselle viikolle, toisinaan vähemmän ja toisinaan enemmän. Hallitustoiminta silti antaa enemmän kuin ottaa. Tärkeintä toiminnassa on verkostoituminen eri tahojen välillä, opiskelijoiden etujen ja opintojen tukeminen sekä luoda opiskelijaelämään lisää sisältöä.
Mutta sinustako uusi hallituksen jäsen? Moni miettii usein, onko itsestä toimimaan hallituksessa ja ottamaan vastuuta asioista. Kaiken oppii matkalla, mitään ei tarvitse osata ennestään ja aina saa apua niin muilta hallituksen jäseniltä kuin vanhemmiltakin osaajilta. Jos hallitustoiminta kiinnostaa edes vähän kannattaa syyskokoukseen tulla ainakin paikalle!