Hallitus
TIROn toimintaa pyörittää hallitus, joka valitaan aina vuosittain syyskokouksessa TIROn jäsenistä. Hallituslaisena pääset osaksi huikeaa toimintaa ja kerryttämään taitoja, joista on hyötyä läpi elämän. Ympäri vuoden riittää tekemistä jokaiselle viikolle, toisinaan vähemmän ja toisinaan enemmän. Tärkeintä toiminnassa on opiskelijoiden etujen ja opintojen tukeminen sekä opiskelijaelämän sisällön lisääminen ja verkostoituminen eri tahojen välillä.
Hallitustoimintaan lähteminen on täysin vapaaehtoista. Se tuo silti mukanaan vastuuta, mutta myös etuja ja uusia ystäviä. Hallitustoiminta antaa paljon!
Jokaiselle uudelle jäsenelle annetaan oma tehtävä vuoden ajaksi hoidettavakseen, silti omien vastuiden lisäksi toimintaan kuuluu myös muiden auttamista ja yleisiä vastuita. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset tilaisuudet, ständit ja tapahtumat. Jokainen hallituksen jäsen joutuu jossakin kohtaa olemaan esillä kyseisissä tilanteissa ja edustustehtävissä ollaan aina oman yhdistyksen tapahtumissa.
Mutta sinustako uusi hallituksen jäsen? Moni miettii usein, onko itsestä toimimaan hallituksessa ja ottamaan vastuuta asioista. Kaiken oppii matkalla, mitään ei tarvitse osata ennestään ja aina saa apua niin muilta hallituksen jäseniltä kuin vanhemmiltakin osaajilta. Jos hallitustoiminta kiinnostaa edes vähän, kannattaa syyskokoukseen tulla paikalle!